maanantai 17. maaliskuuta 2014

Luominen, paavi Pius XII ja Georges Lemaître

Paavi Pius XII vuonna 1939
kuva wikimedia
Keskustelujemme kannalta olennaisen tärkeä vaihe nerokkaan maailmankaikkeuden alkua selvittäneen katolisen papin elämässä on itse paavin hänelle suoma kunnianosoitus - josta seurasi varsin jännittävä tilanne.

Paavi Pius XII (1876-1958) julisti vuonna 1951, että Georges Lemaîtren tieteellinen työ todistaa luomisen todeksi ja on katolisen uskon mukainen.

Olisihan siinä olalle taputus kelle tahansa prelaatille!

Vaan ei meidän totuuden rakastajallemme, joka ei pelännyt Albert Einsteinia arvostella eikä langennut metsästämään Yhdysvaltain rikkaita akateemisia virkoja, vaan kulki kuin sisäisen palon pakottamana tietään kohti komoksen suurimpia salaisuuksia.

Hän kerrassaan veti herneen nenäänsä, as they say.

"Älä arvon paavi ikinä enää mainitse minun teoriaani ja luomista samaan hengenvetoon" hän pyysi paavin tieteellisen neuvonantajan Daniel O'Connollin välityksellä.

Sen verran oli tavallisella papilla, Lemaîtrella, vaikutusvaltaa ja rohkeutta, että hän pyysi paavilta suoraan, ettei tämä puhuisi kosmologiasta.

"Ei saa sekoittaa tiedettä ja uskontoa."

Paavi Pius XII suostui tähän pyyntöön.

 ___
tekstin tiedot wikipediasta


4 kommenttia:

  1. Oho, olipa jännä reaktio Lemaitrella, vaikka kerroit että Lemaître käytti myös ilmausta Cosmic Egg, "kosminen muna, joka räjähtää luomisen hetkellä".

    Kyllä tässä kuitenkin tekee edelleen mieli sanoa, että tieteen näkemys siitä että ajalla on alku ja Raamatun ensimmäinen sana "Alussa" sopivat hyvin yhteen!

    Mielestäni Paavi saisi sekoittaa ihan vapaasti, kunhan ei väittäisi tekevänsä tiedettä... Olisiko Lemaitre ärsyyntynyt siitä, että kun NOIN suuri auktoriteetti sekaantuu keskusteluun sillä voisi olla vaikutusta tiedemiesten ajatteluun ja tieteen tekemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiede etenee omalla pelikentällään, joka on tarkoin määritelty ja rajattu.

      Paavi saa minustakin kirkonmiehenä iloita siitä, että tieteellisen tutkimuksen tulokset kertovat, että maailmankaikkeudella todellakin on alku, kuten Raamatun ensimmäinen jae kertoo.

      Mutta Lemaître ei koskaan tieteellisessä työssään tehnyt "Newtonia" ja vedonnut Jumalaan jonkin luonnonilmiön selityksenä.

      Täytyy aivan etsiä olisiko arvon pappi kirjoittanut mitään teologista tekstiä luomisesta!

      Poista
    2. Newtonin erehdys on kyllä harvinaisen opettavainen ja keskusteluihimme sopiva.

      Poista
    3. Joo, tämä on kitkerä lääke Georgesilta, mutta niin terveellinen.
      Vesa Palonen on juuri ollut Veritas Finland forumin järjestämässä keskustelussa universumin hienosäädöstä. Palonen on Lemaitren prinsiipin väärällä puolella tuoden uskonnon mukaan tieteeseen.
      Tieteen teologian näkökulmasta havaitsemme saman, minkä tieteen edustajat jo kauan sitten. Ylistämme Jumalaa siitä, että luomakunnassa elämä on mahdollista ja kukoistaa ja iloitsemme luonnontieteestä ja muista tutkimusaloista, jotka Jumalan töitä selvittelevät.

      Poista