lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tiedon tsunamin alla

Mitchell Kaporilla on hyvä internet yhteys!
kuva helpile.org
 Olemme seuranneet tässä blogissa, kuinka toisaalta tähtitieteelliset havainnot ja toisaalta matemaattiseen ajatteluun perustuvat teoriat yhdistyivät ja vakuuttivat tiedemaailman siitä, että tunnetulla maailmankaikkeudella on tutkittavissa oleva alku. Viimeinen niitti epäilijöiden suhteen Big Bang teorian puolesta oli kosmisen taustasäteilyn havaitseminen vuonna 1964  [vaikka sekään ei tainnut saada Sir Fred Hoylea horjumaan staattisen maailmankaikkeuden mallista].

Edellisessä blogitekstissä oleva yksinkertainen yleiskuva Big Bang teoriasta sisältää luonnollisesti valtavan määrän mitä syvällisintä luonnontieteen teoriaa ja tutkimusta, jonka selvittelyyn Yhdysvallat, Eurooppa, Venäjä, Kiina, Intia ja muut uhraavat miljardeja.

Ennenkuin ryhdymme filosofisesti tai teologisesti pureksimaan luonnontieteiden tulosten eksistantiaalista merkitystä ihmiselle, meidän tulisi tutustua jo käsiteltyjen monien aiheiden lisäksi edes hieman lähemmin seuraaviin tieteen tutkimuskohteisiin

Aika-avauurs jatkumo
Ajan suhteellisuus
Energian muuntuminen partikkeleiksi
Kosminen mikroaaltojen taustasäteily
Painovoima
Tähtien muodostuminen vetypilvistä
Raskaiden alkuaineiden synty fyysioreaktioissa
Avaruuden laajeneminen
Pimeä energia
Pimeä aine
Big Bang teorian aiheuttamia teoreettisia ongelmia

Eli maailmankaikkeutta syleileviä tieteellisiä teemoja, todellinen verkostoituneen tiedon tsunami, joka hukuttaa alleen.

Tekisi mieli tehdä tässä aikavaraus - sen sijaan, että kiiruhtaisimme johtopäätöksiin, otetaan aikaa näihin ja muihin maailmankaikkeuden alkuun liittyvien tieteellisten tutkimustulosten opiskeluun ja ymmärtämiseen.

Jumalan suuret luomistyöt kun eivät ole pikkujuttuja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti