lauantai 22. maaliskuuta 2014

Alussa - yleiskatsaus Big Bang teoriaan

kuva wikimedia

Tämän hetkisen Big Bang teorian tilanteen mukaan:

1. Big Bang teoria ei kykene selittämään universumin tilaa ennen aika-avaruuden alkua

2. noin 13.798 ± 0.037 miljardia vuotta sitten erittäin tiiheässä ja kuumassa tilassa ollut universumi alkoi laajeta

3. laajetessaan universumi jäähtyi sen verran, että energia saattoi muuntua atomin sisäisiksi partikkeleiksi, protoneiksi, neutroneiksi ja elektroneiksi

4. kolmen ensimmäisen minuutin aikana näistä partikkeleista syntyi yksinkertaisia atomiytimiä

5. ensimmäiset sähköisesti neutraalit atomit muodostuivat vasta tuhansien vuosien kuluttua alusta

6. suurin osa näistä atomeista oli vetyä, atominumerolta 1 (yksi protoni, yksi elektroni)

7. alussa muodostui myös jonkin verran heliumia (2) ja hieman litiumia (3)

8. suuret avaruuden vetypilvet alkoivat painovoiman vaikutuksesta kasaantua tähdiksi ja linnunradoiksi

9. raskaammat alkuaineet muodostuivat tähtien sisuksissa fuusio reaktioina ja erityisesti supernova räjähdysten valtavissa kuumuuksissa



Ennen ajan alkua
Maailmankaikkeuden tila ennen laajenemisen alkua on intensiivisen tieteellisen tutkimuksen kohteena. Sekä tähtitieteelliset havainnot että hiukkastutkimus suurissa kiihdyttimissä antavat tietoa, jonka perusteella teorioita voidaan yrittää kehittää.

Tähtitieteen havainnot ovat edelleen rajoitettuja teknologiamme ja laitteidemme vajavuuksien tähden. Hiukkaskiihdyttimet taas käsittelevät niitä hyvin korkeita energiatiloja, jotka alkuräjähdystä seurasivat eivätkä pääse kaikkiin kosmologian ulottuvuuksiin.


Tuoreinta tietoa
While the scientific community was once divided between supporters of two different expanding universe theories—the Big Bang and the Steady State theory, observational confirmation of the Big Bang scenario came with the discovery of the cosmic microwave background radiation in 1964, and later when its spectrum (i.e., the amount of radiation measured at each wavelength) was found to match that of thermal radiation from a black body.

Since then, astrophysicists have incorporated observational and theoretical additions into the Big Bang model, and its parametrization as the Lambda-CDM model serves as the framework for current investigations of theoretical cosmology.

On 17 March 2014, astronomers at the Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics announced the apparent detection of primordial gravitational waves, which, if confirmed, may provide strong evidence for inflation and the Big Bang.
wikipedia



3 kommenttia:

  1. Mitä muuten on 'ennen ajan alkua'. Sanasta 'ennen' täytyy riisua pois aikasisältö. Onko se siis vain syy-seuraus -suhteessa 'ennen'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas osasit kysymyksen muotoilla!

      Poista
    2. Teologiasta puhuaksemme, ilmaus on Nikealais-Konstantinopolin uskontunnustuksessa, kristillisen ekumeenisen krkon keskeisimmässä uskonilmauksessa

      Joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt

      Poista